Facebook Twitter Email Pinterest

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa mitalikamppailut alkavat tiivistyä

11.06.2026 / Ralli SM / Viestintä

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkuu tulevana viikonloppuna kauden neljännellä osakilpailullaan, kun SM Jyväskylä Ralli käynnistyy perjantai-iltana. Junioreissa mestaruus ei ratkea vielä Jyväskylässä, mutta Nuorten SM:ssä Aaron Holopaisella on mahdollisuus sujauttaa jo titteli taskuun.

Edellisessä osakilpailussa Imatralla kolme viikkoa aiemmin, osui nuotituspäivälle ja edeltävälle yölle sadesäätä. Ennusteet näyttävät toistuvan myös Jyväskylään samankaltaisina, joskin valtaosa sateesta tulee yön aikana. Kova puuskittainen tuuli voi perjantaina reitin varrella tehdä kiusaa, iltaa kohden ennuste kuitenkin paranee ja kisa päästään avaamaan paremmassa säässä. Lauantaina sateen mahdollisuus on enemmän myöhäisessä iltapäivässä ja illassa. Kuten MM-rallinkin aikaan monesti on huomattu, sadealue useasti jakaantuu, eikä sade välttämättä osu joka puolelle reittiä.

SM Jyväskylä Rallissa kisan lähtö tapahtuu perjantaina Jyväskylän Satamasta klo 19, jonka jälkeen avauserikoiskoe ajetaan Laajavuoressa. Lauantaina reitti sisältää kuusi erikoiskoetta, jotka ajetaan kahden erikoiskokeen ryppäissä Korpilahden ja Petäjäveden maisemissa. Päivän aikana käydään kahdesti huollossa Paviljongilla, jossa MM-rallista tutusti sijaitsee kilpailukeskus ja huoltoalue. Maaliin ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan Jyväskylän Satamaan illalla 18:30 jälkeen.  

Junioreissa Lauri Heikkisen johdolla Jyväskylään

Sarjajohdossa Jyväskylään lähtevät Suomi Cupin puolelta BMW M3:lla kaksikko Lauri Heikkinen (NilUA) - Esko Lappalainen (NilUA). Lähimpänä uhkaajana, 13 pisteen päässä ovat SM3-luokassa itsensä kärkikuskeihin tällä kaudella nostaneet Vili Hakala (KemUA) - Tero Korhonen (RoRa) Ford Fiesta Rally4:llaan.

Heikkisen autokunta otti Imatralla Suomi Cupista kauden toisen voittonsa, samalla kun Hakalan autokunta ei aivan parhaimmilleen onnistunut SM3-luokassa, jääden neljänneksi. Hakalan ajokin moottoria on saatu kisojen välissä ehostettua ja Jyväskylässä mies nähtäneen taas lähempänä luokkansa kärkivauhtia. Samalla taasen Heikkinen saa Suomi Cupin puolella varsin kovia nimiä vastaansa, joten pistetilanne saattaa hyvinkin tasoittua.

SM4-luokan puolella talvella kolmos- ja kakkostilan ajanut Mauri Ampuja (ValUA) oli vaihtanut talvikauden jälkeen Ford Fiestan Toyota Yarikseen ja tuloksena oli Imatralla neljäs tila, mutta vauhti ei ollut talven tasoa. Pistetaulukon 43 pisteeellä saa sarjatilanteen kolmospaikan, mutta takaa lähestyy menestysnälkäisiä nimiä. 

Talvikaudella kaikki osakilpailut keskeyttänyt Lauri Halonen (MhMK) - Niklas Heino (MhMK) olivat SM3-luokassa voittajia Imatralla. Voitosta saatavien 25 pisteen myötä pistetili aukesi kerralla komeasti ja Peugeot 208:lla kilpaileva kaksikko on vielä mitalitaisteluissa mukana.

Juniorit keräävät pisteitä omissa sarjaluokissaan ja pisteet määräytyvät oman luokkasijoituksen mukaisesti. Sarjan kuudesta osakilpailusta loppupisteisiin lasketaan autokunnittain neljä parasta pistemäärää. Jyväskylän jälkeen neljä osakilpailua on ajettu ja mitalikandidaatit alkavat erottua pistetaulukosta.

Nuorissa Aaron Holopaisella sauma jo mestaruuteen

Nuoret kerryttävät pisteitään SM4-luokassa ja Nuorten SM:n pisteistä ajavien tulokset poimitaan seasta. Aaron Holopainen (TTR) - Toni Koskela (MäntsMK) ovat Toyota Auriksellaan olleet todella väkevässä iskussa. Nuorten SM-pisteissä kaksikko on ottanut kolme voittoa kolmesta mahdollisesta. Sen myötä Jyväskylästä voiton ottamalla, varmistuisi Nuorten mestaruus. Holopaisen mestaruus voi varmistua huonommallakin sijoituksella, mutta siinä tilanteessa paljon riippuu siitä kuka ottaa Jyväskylässä voiton jos ei Holopainen ota.

Pistekakkosena on Matias Nevalainen (JoeUA) - Mikko Lukka (NuUA) autokunta Toyota Auriksella ja kolmosena Joona Ylipahkala (RoiUA) - Saku Hämäläinen (LakUA), ajokkina myös heillä Toyota Auris.

Sarjatilanteessa Holopaisella on 75 pistettä ja lähimmällä uhkaajalla Nevalaisella 33 pistettä. Nevalaisen takana piste-erot ovat pieniä, joten vaikka Holopainen pystyisikin jo kullan varmistamaan, ovat muut mitalit vielä täysin auki käytännössä kaikille Nuorten pisteistä ajaville kuskeille.

Suomi Cupissa kovia kirittäjiä mukana

Lauri Heikkinen (NilUA) - Esko Lappalainen (NilUA) BMW M3:lla johtaa Suomi Cupia melko selkeällä marginaalilla. Jyväskylässä mukana olevista lähimpänä on Tero Hanninen (THU-Team) - Pasi Tiainen (LohUA) Opel Astra F GSi:llä. Eroa Heikkiseen on 31 pistettä ja sarjasijoitus on kolmas.

Sarjajohtaja Heikkinen uumoili jo ennen Imatran kilpailua, josko Suomi Cupin puolelle Jyväskylään olisi taas kovia kirittäjiä lähdössä, kun Imatralla isoja nimiä valui järjestäjän tekemän kutsuluokan puolelle. 

Ennustus osui oikein ja Jyväskylässä todellakin on nopeita kirittäjiä, esimerkiksi viime kaudella F-Cup Rallisarjassa pronssia ottanut Ajari Piironen (LamUA) Honda Civic Type R:llä, Onni Järvinen (AUK J-äijät) Opel Astralla, sekä tällä hetkelläkin F-Cupin kymppikärkeen mahtuva Ville Karjalainen (JyvUA) BMW 325:lla, joten podiumille pääsy ei ole takuulla helppo tehtävä.

Masters Cupissa Juha Salo tavoittelee jo johtopaikkaa

50 vuotta täyttäneillä on mahdollisuus kerryttää pisteitään Masters Cupissa. Pisteet tulevat sijoituksen mukaisesti omasta sarjaluokasta (SM1-SM5 tai Suomi Cup) ja kaikki kauden osakilpailut huomioidaan.

Talvikauden päätöksessä Riihimäellä kautensa avannut Juha Salo (KaUA) - Kristian Temonen (TamUA) on kiistatta vahvin ehdokas Masters Cupin kärkeen Jyväskylän jälkeen. Kaksikko lennätti Toyota Yariksensa voittoon SM5-luokassa myös Imatralla ja on enää viiden pisteen päässä Mastersin johtopaikasta. Johtopaikkaa pitää 55 pisteellään toinen Yaris-kuljettaja, SM5-luokassa kilpaileva Jarkko Hosike (HuiUA), kolmospaikalla pisteissä on Suomi Cupin puolella ajava Reijo Muhonen, jolla on koossa 25 pistettä.

Kaudella 2026 Ralli SM -sarjan suorat lähetykset esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat sekä kaikki muu rallin seuraamiseen löytyy sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi. Koostelähetykset esitetään kilpailun jälkeisenä sunnuntaina Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa. 

Ilmoittautuneiden lista »

SM Jyväskylä Ralli: reitti & aikataulu

Kilpailun aikataulu

Perjantai 12.6.2026

19:01 LÄHTÖ Jyväskylä Satama 
19:30 EK1 Laajavuori (4,02 km) 

PE Erikoiskokeet: 4,02 km

Lauantai 13.6.2026

09:31 2. OSAN LÄHTÖ Jyväskylä Paviljonki
10:24 EK2 Moksi (18,07 km)
11:02 EK3 Jussilanperä (10,46 km)
12:07 HUOLTO Jyväskylä Paviljonki (30 min)
13:25 EK4 Ylä-Muuratjärvi (14,52 km)
14:27 EK5 Halinen (11,43 km)
15:34 HUOLTO Jyväskylä Paviljonki (30 min)
17:07 EK6 Sahloinen (17,81 km)
17:34 EK7 Urria (14,99 km)
18:37 MAALI Jyväskylä Satama 
19:00 PODIUM Jyväskylä Satama

LA erikoiskokeet: 87,28 km

Erikoiskokeet yhteensä: 91,30 km
Reitti yhteensä: 356,22 km

Reitti 

Lataa kilpailun reittikartta tästä
Kilpailun reittikartta Google Mapsissa.

Liput

Liput ennakkoon Coregoshopista.

Katsojat

www.rallism.fi

FlyingFinn.tv – Kotimaisen autourheilun livelähetykset ja klassikot

Rallin SM-sarjan suorat lähetykset kaudella 2026 esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tutustu palveluun osoitteessa www.flyingfinn.tv

Pistetilanteet

RSJM (3/6 osakilpailua)

1. Lauri Heikkinen 68p
2. Vili Hakala 55p
3. Mauri Ampuja 43p
4. Tero Hanninen 37p
5. Toni Heinonen 30p

Nuorten SM (3/6 osakilpailua)

1. Aaron Holopainen 75p
2. Matias Nevalainen 33p 
3. Joona Ylipahkala 30p
4. Rasmus Pentti 28p 
5. Asseri Lindroos 20p 

Suomi Cup (4/7 osakilpailua)

1. Lauri Heikkinen 68p
2. Mikko Viitanen 40p
3. Tero Hanninen 37p
4. Tomi Hämäläinen 36p
5. Petteri Salminen 25p 

Masters Cup (4/7 osakilpailua)

1. Jarkko Hosike 55p
2. Juha Salo 50p 
3. Reijo Muhonen 25p 
3. Pasi Kortejärvi 23p
4. Mikko Nevalainen 21p 

Kaikki pisteet »

Ralli SM -kalenteri 2026

1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli (RSJM)
2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki (RSJM)
4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra (RSJM)
5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä (RSJM)
6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee (RSJM)
7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo (RSJM)

Yhteystiedot

Lajivastaava

Simo Tuunanen
simo.tuunanen@autourheilu.fi
040 077 1777

Kaupallinen johtaja, AKK Sports

Paula Paappanen
paula.paappanen@autourheilu.fi
050 473 7741

Median yhteystiedot

Patrick Rupponen
lehdistöpäällikkö, Ralli SM -sarja
+358 40 683 7983 
patrick.rupponen@autourheilu.fi 

Jani Seppälä
lehdistöpäällikkö, SM Jyväskylä Ralli
+358 44 330 8710
sivuluisumeister@gmail.com

Seuraa Ralli SM -sarjaa

www.rallism.fi
Facebook
Instagram
YouTube
Twitter 
TikTok

Seuraa SM Jyväskylä Rallia 

Facebook
Instagram
TikTok
Sportity 

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 63 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 47 pistettä EST (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 32 pistettä KoMoKe (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 29 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa